sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Uskonto ja tervehenkinen elämänlaatu


Uskonnon kanssa käy usein niin,että ainakin osa ihmisistä aloittaa kunnon terveen järjen ja peruskouluosaamisen pohjalta, koko elämänpiirin elämän kanssa ja niin se viisaampi näkemys ja hienoviritteisempi ymmärrys, jota oppivat, on tosi ytyä ja kovin hyväksi myös tervehenkisen elämänlaadun ja ymmärryksen osalta. Mutta sitten jos haluaa opiskella uskontoa, taidetta tms suuremmaksi viisaudeksi oletettua pidemmälle, niin siinä käy kuin muissakin opinnoissa: urautruu, osa tekemisestä on teknistä luonteeltaan ja niin tekemisentapa menee huonoksi ja elämänlaatu kärsii, mielekkyydet ja kunnon ymmärrys katoavat osittain. Silloin käy niin, että mukaan tulee niitä, joilla ei ole perustaso kunnossa vaan he ikään kuin suorittavat tai laiskotellen oleskelevat asian teoriatasolla läpi mutta ilman oikeaa henkeä, ihan vain termit oikealta suunnalta muttei niin oikeaanosuvasti, ja silloin elämänlaatu jää lähes kokonaan pois ja hyvä laatu pois, näin myös muilta, koska ovat pisimmälle ehtineiden alaisuudessa yhteisön hierargian myötä tai vanhempien ihmisten tai kuvataiteellista viisautta omaavien tms, joilal siis on nuo puutteet. Tarvitsisi vaatia hyvää laatua perustasoa myöten myös edistyneiltä, niin ymmärrys ja tervehenkinen elämänlaatu, uskonnon ytyys saataisiin takaisin, mutta silloin siis jäisivät pois nuo huonolaatuista tekevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti