perjantai 10. toukokuuta 2019

Sijaitseeko Israel oikeasti Afrikassa?

Tänä vuonna, toukokuun puolivälissä 2019, ovat Euroviisut Israelissa. Tulin siksi käyneeksi aiemmin keväällä Israelin turismisivuilla, jotta tietäisin jotakin maasta. Katselin myös kuvaa Jerusalemista. Sen tyyli toi mieleen nimen Benin - oliko kuva oikeasti Beninistä, siis Afrikasta? Esittääkö Benin Israelia ja Jerusalemiakin? Minne matkailija joutuu, sinnekö?
Nyt toukokuussa mieleeni tuli, että onko Israelissa kibbutsilla ollut suomalainen tms mies jonkin verran laihan afrikkalaismiehen tyylinen? Eikö sellaistra tapahtuisi, jos kibbutsi olisi Afrikassa, muttei oikein ole luultavaa kolmannessa maanosassa.
Afrikkalaiset kenties haluavat vallata kristinuskon, mutta ainakin oma uskonnollisuuteni on suomalaista, jopa buddhalainen olen yrittänyt olla ilman aasialaista vaikutetta, kun mielestäni kulttuurierot ovat maiden välillä niin suuria, että näin isot ja elämää paljon koskettavat asiat on tehtävä oman kulttuurin tavalla ja vähän niiden kulttuurien tavoilla, joita itse paljon harrastaa, ja muista ei ollenkaan vaikutetta. Kun suomalainen tai muu sivistynyt ihminen miettii koko maailmaa, ei hän hae mitä tahansa vaikutetta muista maista vaan lähinnä vain ajatuksin muodstaa kuvaa maailmasta ja toivoo hyvää tulevaisuutta eliökunnalle. Jos hän yhtään vaikutetta haluaa, niin toisilat ainakin yhtä lailla hyvää toivovilta sivistyneiltä sekä asioista, joita muutenkin siinä laajuudessa maailmassa harrastaa - ei siis halua afrikkalaista vaikutetta tavallista enempää vaan pikemminkin ei ollenkaan. Eikä halua kristinuskon perinteisten pääpaikkojen nykyvaikutetta, jollei se ole suomalaisen kulttuurin mittapuulla kunnollista sivistystä. Uskonto ei ole kuin voirtajohto, joka tulee Jerusalemista vielä nykypäivänä, vaan pikemminkin yhteys yksilön omaan ikiaikaiseen luontoon niin kuin sen omassa elämässä ja kirkossa käydessään on itse oppinut tuntemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti