tiistai 23. helmikuuta 2021

Uimisesta ym liikunnasta

 Olen tuoat ihmetellyt, että miksi uskonnolliset eivät ole liikunnallisia ainakaan yleensä, kun ei minusta näytä olevan mitään sellaista, ettei liikuannallisuus ja liikuannan harrastaminen sopisi uskonnon kanssa yhteen ainakaan omassa elämässäni. Muttra enhän minä tiedä, jos joskut uskonnolliset ovat kovin liikuntaa harrastavia. 

Mutta yksi syy lienee, jos uskonnollien ihmien on uskonnollinen, koska on ollut vakavasti sairaana ja tarvinnut silloin uskonnon apua, tai muuten liian sairaana edelleen liikkumaan reippaasti. (  terveisiin elämäntapoihin vertaamalla syntyneitä parannusohjeita tauteihin ja vaivoihin parantamisesta.blogspot.com )

Minua on myös hämmästyttänyt, että mikseivät uskonnolliset ihmiset saisi uida, mutta voikohan se olla, että pelätään uimisen lämpimässä vedessä, jota Suomessa ei ole, sotkeutuvan uskonnollisuuteen. Tai sitten jos joku uskonnollinen vaalii läheltään, kehonsa luona kaiken koko ajan hyvälle tolalle uskonnon avulla, niin uidessaan tulisi siunanneeksi koko uima-altaan veden tms ja niin ties mitkä loisijat tulisivat siunatuiksi olematta uskonnollisia ja uskonnollisen itsensä lähelle tulisi ties minkälaisen elämän ja ties minkälaisen sosiaalisuuden pöpöjä tms, mikä sotkisi kovin uskonnon vaikutusta.


6. lokakuuta 2021   Ystävällisiin ihmissuhteisiin liittyy usein tai ainakin joihinkin ystävällinen pöpökanta kehon lähellä ja se jää siihen vaikuttamaan hajun tapaan senkaltaisen elämän suuntaan myissakin ihmis-ja eläinkohtaamisissa. Esim sairaala ja vihamielinen kohtelu ovat taas sellaisia, jotka tuovat ikävää kohtelua muutenkin, huonoa elämää. Esim jos olet kurjastossa lukemassa, niin kurjoihin hautautuneiden tunnelmaa jää mukaasi joksikin aikaa, vaikka lähdet pois, vastaavasti uskonnollista tunnelmaa uskonnon harjoittamusesta. Uiminen taas tuuppaa levittämään nuo pöpöt veteen ja itsrllesi muiden aiempien uijien pöpöjä, ainakin luulen niin.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kylläisen paikattu vai viisas elämää elävä

Nettiuutisissa kerrottiin, että Helsingin Senaatintorilla olisi valtava terassa, oli jopa video, mutten kuvista saanut selvää, missä se oli, kun olivat pienemmän paikan oloisia. Uskomaton väite! Kun ihmiset tulevat töistään viereisistä rakennuksista: yliopistolta ja kaupunginvaltuustosta, niin kenties kesällä ensi töikseen miettivät, että olisi kiva mennä terassille johonkin, ja joku idiootti ehdottaa, että tähän terassi, mikä kai lähinnä olisi jalkakäytävällä työpaikan seinustalla. Miksi se siirtyi torille? Kauppatori on viereisten talojen topisella puolen, samoin Esplanadi terasseineen, ja kaupunkikeskusta kauppoineen, kahviloinenn jne lähellä. Senaatintori tapasi olla enimmäkseen tyhjä mutta hyvähenkinen, osin viereisen suuren valkean Tuomiokirkon myötä, ja tsaarin patsaan sekä viereistem vamnhojen hienojen rakennusten. Mielenosoitukset, kulkueet, tms ovat tavanneet kokoontua Senaatintorilla, ainakin jotkut. On hyvä nähdä, ettätyhjä aukio voi olla hyvähenkinen, ihan hyvää elämää, mm sään myötä. Sen korvaaminen ruualla on vähän kuin rasvatahrat: ne pilaavat ilmapiirin eivätkä lähde pois.
Ruuan avulla voi paikata, kun voimat ovat lopussa ja epätoivo tai känkkäöränbkkä tai turaaminen vaivaa, ja niin pystyy ajattelemaan ja tekemään jotakins ellaista kuinkokoamaan ostetun esineen. Mutta silloin ei ole elämänviisautta, ei ole toimeliaisuuden hyvää oloa ja sen tuomaa erlinvoimaisuutta sekä elämänviisautta ym taitoja. Ruualla dumppaava ikään kuin jättää elämän elämättä, kun taas tavalline kulkija voi elää vahvasti ja elämänviisaasti.
Ruuan tarjoaminen kuulostaa etelämaalaisen ulkomaalaisen ratkaisulta: olettaa kesän viileyden ylivoimaiseksi ongelmaksi ja on keksinyt ruuasta keinon dumpata sen, ja olettaa moisen pelastukseksi kaikille. On kylläniin, että talvipakkasella suomalainenkin usein saattaa kärsdiä kylmästä, ja jatkaa toimiaan vasta sisällä ulkoilusta toivuttuaan, mutta muina vuodenaikoina suomalainens elvittä'ä säät hyvin eikä ole tuota ongelmaa vaan voi ulkona hyvin puuhailla.
Onkohan niin, että ulkomaalainen yrittää keksiä keinon ongelmaan, joka hänellä ja kenties hänen tutuillaan on,mutta sitten tekee virhearvion siinä,mikä hänen oma taitotasonsa suhteessa muiden taitotasoihinon, ja niin ryhtyy liian dominantiksi.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Sana

Monia nuoria kai ihmetyttää lause "Alussa oli sana." ja osa keksii sille ihan pieleen menneitä tulkintoja&sovelluksia, vaikkapa nimien seuraamista. Mutta on kai niin, että kun ihmisellä on kovin pitkä elämänkokemus ja hän on jo vanha, niin hän kenties ryhtyy ihemttelemään, mikseivät nuo nuoret opi ja miksei heihin saa yhteyttä, mihin vastauis on, etteivät nuoret ymmärrä monimutkaisten tilanteiden kaikkia puolia ja kaikkia sosiaalisia nyansseja, kun elämänkokemus ei ole niitä vielä opettanut, mutta puheela tai kirjoituksella kommunikoituja objketiivisia ajatuksia nuoretr kyllä ymmärtävät ja oppivat, ne ovat se tie, jonka kautta eille voi opettaa maailmankuvaa j atitoja.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Näkemyserosta

Satuin kuuntelemaan hajamielisesti, kun radio Deissä joku soittaja sanoi, ettäs ynnit saa anteeksi Jeesuksen lihan ja veren jkautta, merkityksessä, että koska ei pystynyt puolustautumaan niin joutui sietämään syntejä tai kuoli eikävoinut estää syntejä. Mutta villakoirani huomautti, että kuolleista herääminen on kyllä ihan mahdollista http://kuolleistaherattamisenohje.blogspot.com ja kirkko opettaa sitä kyllä, sen opeilla ihan hyvin voi herätä kuolleista, niin kaunis se on, ja siinä on olennaista, että verta ja lihaa oleva henkilö kuoli, hänen kroppansa kuoli ja kumminkin hän osasi herätä ja parantaa sen.

maanantai 27. tammikuuta 2020

Ristiteemasta

Kun ristiteemaa näkee eri yhteyksissä erilaisian versioina, niin mites olis tällanen:
pystyviiva ylöspäin kohti terveitä ikiaikaisia elämäntapoja, ideaaleja, tervehenkistä toimivuutta,
Vaakaviiva elämänpiirin laajentaminen muillekin elämänalueille kuten harrastukset, kiinnostavat ammatit, elämästä oppiminen, elämänviisaus, taidot ja lahjakkuudet.

lauantai 4. tammikuuta 2020

Uskontoa höttönä pitävistä

Kai jos joku pitää uskontoa höttönä, niin se pohjautuu tavalliseen objektiiviseen ateistiseen maailmankuvaan: henkilö ei vain ole ymmärtänyt, millä tavin uskonnon yhteidessä suositellut asiat olisivat käytännössä mielekkäitä. Silloin kannattaa käyttää tervehenkistä palikkajärkistä versioyta lähtökohtana ja verrata muuta siihen ja selittää siitä käsin muut ilmiöt ym asiat. Kannattavuuksia voi laskea "terve versus rikkinäinen", missö terve on vahva ja tunteidenmukainen, tervehenkinen yhteiskunnan yms kannalta. Terve on yleenäs myös hyvähenkisemoi kuin rikkinäinen, ja taitavampi ja tehokkaampi. Yhteiskunnassa rekennetaan hyödyllisiä asioita elämän kannalta: työt, harrastukset, perhe, koti, elinympäristö, yhteiskunnan toimivuus.

5.1.2020   Mutta nuo eivät saisi olla selitettyinä ainoastaan uskontona höttöinä pitäville, sillä tuo ymmärrys tuo kovin korkean aseman objektiivisen ajattelun piirissä, ja niin oppi kuuluisi koko kansalle.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Asiakaspalvelusta

"Savonlinnalaisesta taitotasosta
Savonlinnassa, kai osin siksi, että pääammattialat ja vetovoimatekijät ovat toiset kuin esim. pääkaupunkiseudulla, olen saanut vaikutelman, että palvelu- ja ruoka-aloilla sekö monet vanhukset ja osa muista savonlinnalaisista, jos vaikka tuo jonkin työpanoksen johonkin, niin se ei ole ihan vain tuo työtehtävä, vaan osaa monesti hjelppiä jostakinpulasta pois tai tuoda sitä toisenlaisten taitojen lisäarvoa, mitä mnatkailija lomalla kaipaa, kun vaitsee paikkakunnan, joka on erihenkinen kuin se, jolla asuu ja käy töissä tai opiskelee. Itse olen näistä oppinut lähinnä kahta taiteiden harrastamiseenpohjautuvaa taitoa:
Ongelmanratkaisuun saa tukea kiinnostuksesta taidemaalarin työhön, kun katsoo aihetta kuin maalari vaikkapa puun oksaa rakenteineen, tunnelmineen, paikkoineen maailmassa, ja miettii tunnelman aihepiirit kunnollisella objektiivisuudella läpi laajemman maailman kontekstissa vähän niin kuin kunnallispoliytiikan uutisia lukiessa.
Parempaan elämän sujuvuuteen ja parantamiseen on kai iloa siitä, jos on musiikin harrastaja ja hahmottaa miten itsellä tai toisella elämä soi, be ovat sujuvimpia uomia ja hyväätekevimpiä ja niitä myöten voi päästä parempaan elämään ja mm tervehtyä ja oppia taitoja."